Hyvinvointialueen luottamustehtäviin on taas haku. YLE:n vaalikoneessa oli jälleen toisaalta mielenkiintoisia, mutta toisaalta turhauttavia väittämiä. Osa liittyi hyvinvointialueen tehtäviin, kun toiset taas olivat enempikin populistisia. Väittämissä ei ollut neutraalia vaihtoehtoa, jolloin vastauksena oli joko puolesta tai vastaan. Vastausvaihtoehtoina tarjottiin vain täysin tai jokseenkin eri mieltä sekä jokseenkin tai täysin samaa mieltä. Todellisuudessa asioiden käsittely hyvinvointialueen tai kuntienkaan osalta ei ole niin yksioikoista. Perustelut pyrkivätkin selventämään mielipiteiden taustoja.
Vaalilupauksiakin kysyttiin ja tässä kolme omaa tavoitettani.
Vaalilupaus 1:
Päätöksenteossa taloudellinen vastuullisuus – rahat palveluihin eikä politiikkaan
Vaalilupaus 2:
Laadukkaat ennaltaehkäisevät- ja peruspalvelut saavutettavissa turvallisuutta unohtamatta
Vaalilupaus 3:
Lasten, ikäihmisten ja omaishoitajien palvelut turvattavat kunnassa ja hyvinvointialueella.
Viisi tärkeintä elämänarvoani:
Rehellisyys – Poliitikonkin tulee puhua ja toimia rehellisesti.
Oikeudenmukaisuus – Asioiden käsittelyissä ja päätöksissä tulee olla oikeudenmukainen ja tasapuolinen. Sitä linjaa olen pitänyt sekä poliisina että poliitikkona. Ihmisiä tulee kohdella tasapuolisesti, ketään erikseen nostamatta. Asioista pitää pystyä puhumaan rehellisesti, ja antaa muiden kertoa oman mielipiteensä.
Suoraselkäisyys – Olen vastustanut hyvinvointialueella ryhmärahaa, kuten kaikki 10 Perussuomalaista, ja nyt kahdeksan, ovat tehneet. En voisi itse kuvitella vaihtavani puoluetta ja samalla mielipidettä sekä ääntäni tästä asiasta.
Toisista huolehtiminen – Muista huolehtiminen on myös itsestä huolehtimista. Olen kotoani oppinut huolehtimaan ensin muista ja se kuvastuu ammatinvalinnoistanikin.
Perinteisyys – Perinteiset suomalaiset tavat ja kulttuuri ovat Suomen rikkautta. Meillä on oikeus pitää niitä yllä ja odottaa muiden kunnioittavan niitä.
Mitä hyvinvointialueellani pitäisi laittaa kuntoon?
Talous on laitettava kuntoon oikeilla teoilla. Sen kuntalaiset voivat tehdä vaaleissa osoittamalla, että on väärin poliitikoilta laittaa oman etunsa kuntalaisten edelle. On kestämätöntä, että palveluja karsitaan samaan aikaan, kun politiikkaan satsataan rahaa. Kokoomus, Keskusta ja SDP päättivät alentaa omaishoitajien palkkioita, mutta eivät suostuneet poistamaan eikä edes laskemaan poliittista ryhmärahaa.
Perussuomalaiset on ollut ainoa puolue, jonka aluevaltuutetut ovat kaikissa äänestyksissä vastustaneet politiikan palkkioiden ja ryhmärahan nostoa vastaan muiden puolueiden kannattaessa niitä.
Palveluja ei pidä keskittää kauaksi asukkaista vain isoihin paikkoihin, koska silloin jonot vain siirtyvät niihin. Aiemmin mainostettiin liikkuvia palveluita korvaamaan lähipalveluita, mutta varoittamatta esimerkiksi mammografiatutkimukset siirrettiin suoritettavaksi vain Helsingissä ja Hyvinkäällä. Palvelujen järjestämisestä pitäisi olla selvä suunnitelma, kun tämä ristiriita ilmi julki.
Vaaliväittämät:
Terveyspalvelut
1 / 30
On oikein, että julkisella rahalla tuetaan ihmisten käymistä yksityisessä terveydenhuollossa.
Jokseenkin eri mieltä
Perustelut
Jonojen väliaikaiseen purkamiseen keinoa voisi käyttää. Yksityisessä terveydenhuollossa käymisessä ja Kela-korvausten maksamisessa pitäisi kuitenkin olla tulorajat. Kela-korvausten noston myötä yksityiset lääkäriasemat nostivat hintojaan. Tämä voi mahdollisesti vaikeuttaa hyvinvointialueita saamaan henkilökuntaa, jos yksityiset lääkäriasemat suuntaavat voittonsa palkkoihin.
2 / 30
Julkisen terveydenhuollon asiakasmaksuja pitäisi alentaa.
Jokseenkin samaa mieltä
Perustelut
Nykyisessä taloustilanteessa se ei ikävä kyllä ole mahdollista, mutta se pitäisi olla tavoitteena. Asiakasmaksuja tulisi porrastaa tulotasojen mukaisesti.
3 / 30
Hyvinvointialueellani pitää päästä kiireettömään hoitoon perusterveydenhuollossa kahdessa viikossa.
Jokseenkin samaa mieltä
Perustelut
Aiemmin Suomessa hoitotakuuaika on ollut kolme kuukautta. Hoitoon pääsyn maksimiaikarajan palauttaminen nykyisestä 14 vuorokaudesta tuohon kolmeen kuukauteen ei estä hyvinvointialuetta tarjoamasta palveluja kahdessa viikossa. Tähän tavoitteeseen pitäisi pyrkiä, mutta ensisijaisesti niin, että hoidon jatkuvuus ja kiireellisyys olisivat keskiössä. Suomen kansalaisen tulisi saada kontakti perusterveydenhoitoon mahdollisimman pian, koska sillä tavalla voidaan ennaltaehkäistä suurempia ongelmia.
4 / 30
Hyvinvointialueen pitäisi luopua nuorten maksuttomasta ehkäisystä.
Jokseenkin eri mieltä
Perustelut
Maksuttoman ehkäisyn tarjoaminen ei ole lakisääteistä palvelua eli ensisijaista palvelua. Nykyisessä säästötilanteessa onkin siten harkittava tarkkaan tämän säilyttämisestä.
Tärkeintä olisi huolehtia kuntien yhtenäisestä, laadukkaasta ja tarpeeksi kattavasta neuvonnasta ehkäisystä ja sukupuolitaudeista sekä seksuaalikasvatuksesta. Kondomit ehkäisevät tauteja, muu ehkäisy ei. Olisi tärkeää neuvoa oman terveyden ja itsemääräämisen tärkeydestä. Ei-toivotut raskaudet ovat yksilöille tuskallisia ja yhteiskunnalle kalliita.
Ehkäisyn tarjonta on tietenkin ristiriidassa nykyiselle syntyvyyden laskulle, mistä on oltu huolestuneita ja jotkut ehdottaneet paikattavaksi maahanmuutolla. Eurooppaan pyritään yleensä maista, missä syntyvyyden ehkäisyä harvemmin on ja siitä syystä niissä väestömäärä kasvaa.
5 / 30
Hyvinvointialueeni pitää järjestää koulutusta seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille.
Jokseenkin eri mieltä
Perustelut
Jokaisen ammattilaisen tulisi osata kohdata ihminen ihmisenä ilman erillistä koulutustakin. Koulutusta erilaisten ihmisten kohtaamiseen on hyvä olla nostamatta kuitenkaan seksuaalista suuntautumista muiden ohitse.
6 / 30
Yksi ympärivuorokautinen erikoissairaanhoidon päivystys riittää jatkossa hyvinvointialueellani.
Täysin samaa mieltä
Perustelut
HUS järjestää Uudellamaalla erikoissairaanhoidon päivystyksen. Hyvinkään päivystys tulee säilyttää eikä siirtää Vantaalle, Espooseen tai Helsinkiin.
7 / 30
On oikein, että ruotsinkielisillä alueilla pienetkin sairaalat voivat säilyttää ympärivuorokautisen erikoissairaanhoidon päivystyksen kielellisten oikeuksien takia.
Täysin eri mieltä
Perustelut
Kielelliset oikeudet on mielestäni väärä peruste, kun työvuorosuunnittelulla on mahdollista tarjota palvelua ruotsin kielellä samoissa paikoissa kuin suomenkielistäkin. Sen sijaan pitäisi pyrkiä saaman palvelua kaikille asukkaille tasapuolisesti.
8 / 30
Hyvinvointialueeni pitää houkutella hoitohenkilökuntaa ulkomailta.
Jokseenkin eri mieltä
Perustelut
Terveyspuolella on tärkeää tulla ymmärretyksi suomen tai ruotsin kielellä. Palkkoja nostamalla ja työn arvostamisella muutoinkin pitäisi saada sosiaali- ja terveysalan työn kiinnostavuus Suomessa nostettua ja siten saamaan ihmisiä hakeutumaan alalle. Lääkäripula tulee monessa paikkaa siitä syystä, että yksityisellä maksetaan enempi palkkaa. Koulutuksessa voisi olla velvollisuus hakea kokemusta pidempään sekä kaupungeista että maaseudulta.
9 / 30
Hyvinvointialueeni on tarjottava paperittomille ihmisille myös sellaista terveydenhoitoa, jota laki ei vaadi.
Täysin eri mieltä
Perustelut
Ensin pitää saada oman maan kansalaisten terveydenhoito kuntoon.
Kehotusta luvattomaan oleskeluun ei tule tukea eikä sallia. Suomessa erityishoidon ei pidä laajentaa koskemaan oikeudetta maassa oleskeleville, että siitä palvelusta ei tulisi yksi maahan tulemisen houkutin.
10 / 30
Hyvinvointialueeni on varmistettava hoitajien hyvä suomen tai ruotsin kielen taito.
Täysin samaa mieltä
Perustelut
Palvelua täytyy saada suomeksi/ruotsiksi.
11 / 30
Hyvinvointialueeni pitää houkutella lääkäreitä terveyskeskuksiin rahalla, vaikka se tarkoittaisi säästämistä muualta.
Jokseenkin samaa mieltä
Perustelut
Palkat on hyvä saada houkutteleviksi, mutta välttäen kuitenkin välttämättömien palvelujen karsimista.
12 / 30
Olen valmis tinkimään oman kotikuntani sosiaali- ja terveyspalveluista, jos se on koko hyvinvointialueen etu.
Täysin eri mieltä
Perustelut
Eri palvelut saman katon alla on hyvä periaate, mutta ei aina toimiva ratkaisu. Jos kaikki palvelut keskitetään suuriin kuntiin, sielläkin ihmiset joutuvat jonottamaan vielä nykyistä enemmän, koska palveluja tuotetaan isommalle väestömäärälle. Väestön ikääntyessä on erittäin tärkeää pitää palvelut lähellä. Lapsiperheillä voi olla ongelma, että muualta töistä palaavan vanhemman on mahdotonta ehtiä sairaan lapsen kanssa edes läheiseen terveyskeskukseen saati sitten kauempana olevaan.
Ensin pitää katsoa todella tarkasti miksi KeuSoten menot ovat olleet niin suuret. Kaikkea pitää katsoa kokonaisuutena. Keskittäminen vie monilta palvelut liiankin kauas. Aiemmin Suomessa on ollut hyvät palvelut joka puolella. Pitäisi miettiä mikä on mennyt vikaan, kun palvelut vain vähenevät.
Sosiaali- ja pelastuspalvelut
13 / 30
Hyvinvointialueen pitää vähentää lastensuojelun palveluiden ostamista isoilta yrityksiltä.
Jokseenkin samaa mieltä
Perustelut
Julkisin varoin kustannettavat palvelut olisi hyvä tuottaa julkisen sektorin kautta ja turvattava kaikille tasapuolisesti samanlaisin kriteerein. Yksityiset palveluntuottajat voivat haluta tuottoja, jolloin todennäköisyys ”kermankuorinnalle” lisääntyy. Yksityiset palvelut kuitenkin tukevat julkisia palveluita ja niitä voidaan käyttää hallitusti. Laadun pitää olla tärkeämpi kuin kustannustehokkuus ja sopimusten irtisanominen mahdollista. Tärkeintä olisi laaja ja yllätyksellinen valvonta.
14 / 30
Huumeidenkäyttäjillä pitää olla mahdollisuus vaihtaa likaiset neulat puhtaisiin kaikissa hyvinvointialueeni kunnissa.
Jokseenkin samaa mieltä
Perustelut
On tärkeää, että käytetyt neulat eivät joutuisi yleisiin paikkoihin kuten leikkipaikoille. Käytetyille neuloille tulisi olla palautuspaikat.
Neulojen jako voisi toimia liikkuvien autoyksiköiden muodossa, ja siinä yhteydessä vaihtajien tulisi osallistua ehkäisy-, terveys- ja huumevalistukseen. Tarttuvat taudit ovat kalliita hoitaa, joten kaikkinainen ennaltaehkäisy tulee halvemmaksi. Riippuvuus on sairaus ja tavoitteena tulisi olla huumeista eroon pääseminen.
Alaikäisten kanssa tulisi keskustella ja kannustaa ottamaan yhdessä yhteyttä lastensuojeluun.
15 / 30
Aikuisten lasten pitäisi ottaa nykyistä enemmän hoivavastuuta ikääntyneistä vanhemmistaan.
Jokseenkin eri mieltä
Perustelut
Mitä pidemmän ajan toimintakyky ja omassa asunnossa laitoksen sijaan asuminen mahdollistetaan, sitä paremman elämisen laadun takaamme heille, jotka ovat osansa yhteiskunnalle jo antaneet. Lapsia ei voi kuitenkaan pakottaa toimiin, mihin heillä ei ole mahdollisuutta. Kotonani on hoidettu ikääntyneet sukulaiset loppuun asti, mutta kaikille se ei ole mahdollista.
Keski-Uudenmaan aluehallituksen enemmistön päätös (KOK, SDP, KESK) alentaa omaishoitajien palkkioita oli huono, koska se ei kannusta hoivavastuun ottamiseen missään ikäryhmässä.
16 / 30
On hyväksyttävää, että asuinpaikka vaikuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluiden saatavuuteen.
Täysin eri mieltä
Perustelut
Kaikilla pitää olla mahdollisuus lähipalveluihin asuinpaikkaan katsomatta.
17 / 30
Nykyiset palokunnat pitää säilyttää syrjäseuduilla.
Täysin samaa mieltä
Perustelut
Välimatkojen vuoksi vasteaikoja ei voi pidentää, mikä seuraisi vähentämällä palokuntia. Vapaapalokuntien toimintaa pitää tukea kaikin tavoin.
18 / 30
Vanhusten hoivassa kotikäyntejä voidaan korvata etäpalveluilla.
Jokseenkin samaa mieltä
Perustelut
Terveyspalveluiden tarjoaminen etäyhteydellä on hyvä tapa varmistaa niiden saatavuus kaikkialla. Etäyhteydellä sairaanhoitaja tai lääkäri voi myös arvioida tarpeen lähitapaamiseen. Varsinkin ihmisille, joilla liikkuminen on vaikeampaa, mahdollisuus saada apua kotoa käsin puhelimitse on erittäin hyvä.
Etäyhteyden käyttöä tulee harkita tapauskohtaisesti, koska kaikille se ei sovi. Vaarana on myös, että etäpalvelussa ei pystytä havaitsemaan asioita, joita asiakas ei itse osaa tai pysty kertomaan, ja siten ikäihmisen turvallisuus ja terveys voi olla vaarassa.
19 / 30
Vanhusten ympärivuorokautiseen palveluasumiseen pitää lisätä paikkoja, vaikka se toisi kustannuksia.
Täysin samaa mieltä
Perustelut
Palveluasumiseen pääsy pitää taata niille vanhuksille, joille kotihoito ei enää riitä. Palveluasumisen pitäisi olla mahdollisimman kodinomaista ja lähellä vanhuksen omaisia.
20 / 30
Nuorten pitäisi päästä mielenterveyspalveluihin ilman ajanvarausta hyvinvointialueellani.
Täysin samaa mieltä
Perustelut
Mielenterveysongelmista kärsivät eivät voi odottaa oman ja muiden turvallisuuden vuoksi.
Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut pitäisi viedä esimerkiksi kouluille, eikä keskittää isoihin yksiköihin. Palvelut pitäisi olla lähellä, jolloin koulunkäynti häiriintyisi mahdollisimman vähän. Nykyisin palvelut ovat samaan aikaan kuin koulukin, mikä voi mahdollisesti vain pahentaa muitakin ongelmia kuten koulussa pärjäämistä.
Mielenterveysongelmien ehkäisyyn ja hoitoon käytettävää osuutta terveydenhoidon menoista on kasvatettava, mutta se ei saa olla pois muualta. Ennaltaehkäisy on halvin ratkaisu ja siksi lapsiin tulee satsata ajoissa. Sillä tavalla toivottavasti säästämme tulevissa päihde- ja mielenterveysongelmissa. Lasten tulevaisuus on erittäin tärkeä kohde satsata.
Hyvinvointialueiden tulevaisuus
21 / 30
Hyvinvointialueiden määrää pitäisi vähentää nykyisestä 21:stä.
Jokseenkin samaa mieltä
Perustelut
Koko sote-ratkaisu ja sen rahoitus on ollut epäonnistunut päätös. Periaatteessa politiikkaa ei pitäisi edes sotkea soteen. Päätökset täytyisi kuitenkin tehdä lähellä asiakkaita, ettei isot alueet/kaupungit määrittelisi kaikkia palveluita siirtäen niitä omien intressiensä mukaisesti.
22 / 30
Hyvinvointialueille pitää antaa oikeus kerätä veroa.
Täysin eri mieltä
Perustelut
Ylimääräisiä veroja tulee välttää kaikin tavoin. Valtion tulisi päinvastoin siihen, että käteen jäävä osuus olisi tulevaisuudessa isompi kuin nykyään. Nykyisen verotuksen pitää riittää, uusia verotustasoja ja sen tuomaa byrokratiaa ei pidä lisätä. Verotus on jo nyt aivan liian korkealla tasolla, joten uusia veroja ei voi kehittää. Kaikkea päällekkäisyyksiä pitää välttää. Maakuntien ja kuntien tulisi tehdä yhteistyötä.
23 / 30
Kolmoisrooli kansanedustajana, kunnanvaltuutettuna ja aluevaltuutettuna pitäisi kieltää.
Täysin eri mieltä
Perustelut
Välillä olen huomannut, että on ollut etu, kun on tietoa eri päätösten tasoista. Jos ihmisellä on aikaa, mielestäni tässä ei ole ongelmaa.
24 / 30
Hyvinvointialueeni on otettava kaikissa päätöksissään huomioon ilmastopäästöjen vähentäminen.
Täysin eri mieltä
Perustelut
Kaikissa päätöksissä on kova vaatimus. Ilmastopäästöt on huomioitava mahdollisuuksien mukaan.
25 / 30
Hyvinvointialueiden pitää tehdä säästöt vaaditussa ajassa, vaikka palveluita jouduttaisiin karsimaan nopeasti.
Jokseenkin eri mieltä
Perustelut
Palveluita tulee karsia huolella miettien.
Hyvinvointialuekohtaiset väitteet
26 / 30
Ensihoidon valmiutta ei saa enää heikentää Keusoten alueella.
Täysin samaa mieltä
Perustelut
Keusoten alueella asuu n. 200 000 asukasta, joten ensihoidon valmiuksien vähentäminen on ollut lyhytnäköistä. Päätöstä tulisi tarkastella uudestaan.
27 / 30
Potilaiden pääsy julkisilla liikennevälineillä Hyvinkään sairaalaan on taattava, vaikka se vaatisi sote-alueelta rahallista tukea.
Täysin eri mieltä
Perustelut
Julkiset liikennevälineet eivät kuulu hyvinvointialueen päätöksiin. Palveluiden tarjoaminen tuleekin miettiä siten, että palvelut ovat helposti saavutettavissa.
28 / 30
Alennetut omaishoidon tuen palkkiot pitää nostaa takaisin aiemmalle tasolle.
Täysin samaa mieltä
Perustelut
Aluehallituksessa omaishoidon tuen palkkioiden laskusta päättivät Kokoomuksesta Kimmo Behm, Annika Kokko, Helinä Perttu, Jaakko Rainio ja Virpi Räty, SDP:stä Arto Lindberg, Heta Ravolainen-Rinne, Sirkka Rousu ja Pirja Vitikka-Koponen, Keskustasta Reijo Tilvis sekä Tupusta Jussi Salonen. Perussuomalaiset vastustivat palkkioiden laskua.
Päinvastoin omaishoidon tukeen tulisi panostaa. Omaishoitaja voi olla eri ikäisten paras ja edullisin hoitomuoto. Moni iäkäs voi joutua omaishoitajaksi puolisolleen. Se ei saa muodostua esteeksi ulkopuolisen avun saamiseksi. Yhdenmukaiset kriteerit on saatava ja taattava, että kaikille ne täyttävät voidaan myöntää tuki. Omaishoidon minimipalkkion verotusta olisi kevennettävä, koska omaishoitajan tekemä työ on yhteiskunnalle edullista.
29 / 30
Hyvinvointialueen pitäisi ottaa käyttöön sakkomaksut peruuttamattomista potilasajoista.
Täysin samaa mieltä
Perustelut
Peruutukset tulee ilmoittaa tai maksaa. Peruutetulla ajalla joku muu voi saada tarvittavan avun sen sijaan, että odottaa pitkiäkin aikoja palvelua.
30 / 30
Ainakin vanhusten, lasten ja vammaisten on saatava sosiaali- ja terveyspalveluja lähellä kotia.
Täysin samaa mieltä
Perustelut
He ovat niitä, joilla liikkuminen on kaikkein hankalinta.
Suomen Kuvalehti
1 / 7
Aluevaltuustoni ei tule myöntää ryhmärahoja puolueiden käyttöön.
Täysin samaa mieltä
Perustelut
Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka on vastustanut äänestyksissä ryhmärahaa eli piilopuoluetukea. Mielestäni kuntalaisten tehtävänä ei pitäisi olla politiikan rahoittaminen palvelujen kustannuksella.
Jokainen voi miettiä, olisiko itse halunnut sote-palveluita vai ryhmärahalla tuettuja mainoksia postitse.
Omaishoitajien palkkioita laskettiin aluehallituksen enemmistön päätöksellä. Omaishoitajien palkkion alentamisen puolesta äänestivät hoitoluokassa 2 Jussi Salonen, Jaakko Rainio, Annika Kokko, Sirkka Rousu, Heta Ravolainen-Rinne, Helinä Perttu, Pirja Vitikka-Koponen, Reijo Tilvis, Kimmo Behm, Arto Lindberg ja Virpi Räty.
Samat henkilöt eivät halunneet luopua ryhmärahasta. 5000 euron ryhmärahaa kannattivat 21/21 Kokoomuksesta, 15/16 SDP:stä, 9/10 Keskustalaista sekä 1/1 VKK. Suuri osa heistä ei hyväksynyt edes ryhmärahan tiputtamista 3000 euroon. Huomiota herättävää oli, että kaksi vastusti ryhmärahaa perussuomalaisena ollessaan, mutta nyt kokoomukselaisena he puoltavat sitä.
2 / 7
Vanhusten asumispalveluissa pitäisi käyttää nykyistä enemmän yksityisiä palveluntuottajia.
Jokseenkin eri mieltä
Perustelut
Julkisin varoin maksetut palvelut tuotettava kotimaisesti kaikille ihmisille tulotasosta huolimatta julkisin palveluin, mitä yksityisten palvelut tukisivat. Kiinteistöt voi omistaa joku muu, sillä niiden tuomat ongelmat saa ostamaan palvelut yksityisiltä. Yksityisten yritysten voitot valuvat enimmäkseen ulkomaille. Laadun pitää olla tärkeämpi kuin kustannustehokkuus. Paremmin toimeentulevilla on mahdollisuus hankkia palvelua yksityisesti.
Åbo Underrättelser
4 / 7
Koulupsykologin voi korvata digitaalisella vastaanotolla.
Jokseenkin samaa mieltä
Perustelut
Osittain kyllä alussa, jos sillä palvelu on nopeasti saatavilla. Jatkohoito tulee kuitenkin olla saatavilla henkilökohtaisilla tapaamisilla.
Maaseudun Tulevaisuus
5 / 7
Hyvinvointialueellani tulee ottaa käyttöön omalääkärimalli
Täysin samaa mieltä
Perustelut
Hoidon jatkuvuuden kannalta omalääkäri-malli helpottaisi sekä asiakasta että lääkäriä, kun kaikkia tietoja ei tarvitsisi joka kerta käydä läpi.
6 / 7
Hyvinvointialueeni ruokapalveluissa on käytettävä vain kotimaisia raaka-aineita.
Jokseenkin samaa mieltä
Perustelut
Enemmistön ruoasta tulisi olla kotimaista.