Asuinmaan tapoja, lakeja ja kulttuuria kunnioittamalla integroidutaan
Artikkeli

Meillä Suomessa käytetään vuosittain runsaasti rahaa maahanmuuttajien kotouttamiseen, kun samaan aikaan koulutuksesta ja vanhusten hoidosta on karsittu. Tämän täytyy muuttua. Kotoutuuko ihminen, kun hänelle sanotaan, että hänestä huolehditaan seuraavat kolme-neljä vuotta kaikilla tavoin ja senkin jälkeen ei ole mitään hätää? … Lue lisää

Kiky – tappiota työntekijöille ja kunnille
Artikkeli

Kilpailukykysopimus eli kiky-sopimus, mitä se käytännössä tarkoittaa? Kyseessä on Suomen taloudenkilpailukykyä ja työllisyyttä parantamaan kesällä 2016 solmittu työehtosopimus, minkä mukaan palkkatasoja jäädytettiin, työaikaa pidennettiin noin 24 tuntia/vuosi ilman palkankorotusta, julkisen sektorin lomarahoja leikattiin 30 prosenttia ja työnantajamaksuja vähennettiin kahden-neljän vuoden … Lue lisää

Totuus ei pala tulessakaan
Artikkeli

Itse koin politiikassa ensimmäisen kohtaamisen henkilökohtaisesti yleistämisen huvittavaan yksipuolisuuteen erään valtuuston kokouksen jälkeen. Eräs henkilö hakeutui vikkelästi luokseni ja totesi: ”Kyllä te kaikki Perussuomalaiset olette tyhmiä.” En voinut kuin ihmetellä. Paljon puhutaan, että ei saisi yleistää ja sanoa esimerkiksi, että … Lue lisää

Suomalainen ruoka on ilmastoteko
Artikkeli

Maailmalla huudetaan nälänhätää, koska väestön määrä on räjähtänyt. Suomessa taas mietitään miten maataloutta saataisiin vähennettyä ilmastonmuutoksen vuoksi. Miten ihmeessä nämä kohtaavat toisensa? Tuntuu, että on unohdettu se tosiseikka, että ruoka ei tule sinne kaupan hyllylle mistään taikaseinästä. Onko nälänhätä siis … Lue lisää

ELY-keskuksen maahanmuuttoa koskevat oudot sopimukset
Artikkeli

Onkohan Mäntsälän kunnassakin sellainen käsitys, että maahanmuutto tarkoittaa ainoastaan turvapaikanhakijoita- ja kiintiöpakolaisia? Miten on muissa kunnissa? Ainakin vain näistä puhutaan Mäntsälän kunnan ja ELY-keskuksen välisessä sopimuksessa, joka hyväksyttiin vastaehdotuksestani huolimatta 11. maaliskuuta kunnanvaltuuston kokouksessa. Varmistetaanko toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella palkatun … Lue lisää

Satu Lampi PS Uusimaa kansanedustajaehdokas 2023
Kevytautot tulevat, oletko valmis?
Artikkeli

Marraskuussa 2019 mopoautojen rinnalle tulevat kevytautot. Silloin 15-vuotiaat pääsevät ajamaan liikenteessä kevytautoilla mopoautokortilla. Mitä tämä tarkoittaa heille ja muille teillä liikkuville? Ajokorttilupa on mopoautokortin kuljettajantutkintoon pääsemisen edellytys. Mopoauton kuljettajaopetukseen sisältyy ensimmäisen ajokortin suorittajan 4 tunnin koulutus sekä ajoluvan saamiseen teoria- … Lue lisää

Vaalikonevastaukset HS ja IS
Artikkeli

1. Terveyskeskuksen lääkäri- ja hoitajakäyntien tulisi olla asiakkaalle maksuttomia. Osittain samaa mieltä. Osa voi olla maksutonta ja osa maksullista. Maksukattoa ja omavastuuosuutta täytyisi kohtuullistaa ja jaksottaa. Erilliset maksukatot lääkkeissä, asiakasmaksuissa ja mm. matkakustannuksissa pitäisi yhdistää. Monella pienituloisella tai paljon käyntejä … Lue lisää

Yksin tulleet alaikäiset turvapaikanhakijat ja ikäarviointi
Artikkeli

Ikä on käsitteenä monivivahteinen. Jokaisella ihmisellä on kronologinen, biologinen, fysiologinen, psykologinen, sosiaalinen ja subjektiivinen ikä, jotka voivat olla erilaiset ja joita voidaan arvioida tai mitata eri tavoin ja erilaisella tarkkuudella. Miksi fysiologisen iän määrittäminen on tehtävä alaikäiseksi itsensä ilmoittaneille turvapaikanhakijoille? … Lue lisää

Ilmastonmuutos vs sähköauto
Artikkeli

Tässä onkin ristiriitainen tilanne mielestäni. Ilmastonmuutosta halutaan estää ja samaan aikaan painostaa ihmisiä vaihtamaan autonsa sähköautoihin.  Jokainen Suomen talvessa liikkunut ihminen tietää, että matkapuhelimien akut hyytyvät ja tyhjenevät nopeasti pakkasessa. Nyt Yhdysvaltain autoliiton teknisen jaoston johtaja Greg Brannon toteaa lämpötilojen … Lue lisää

Sote maaliin
Artikkeli

Sote maaliin – tavallisen ihmisen odotukset terveydenhuollolle Elämme mielenkiintoisia aikoja. Tarvitaan vielä pari viisaantunutta kaatamaan nykyisen hallituksen sorvaama sote-sotku. Sitä odotellessa. Paljon on rahaa ja voimavaroja uhrattu tähän tuhoon tuomittuun suunnitelmaan, jossa poliittiset intohimot ja bisnesmiesten tarpeet menivät pienen ihmisen … Lue lisää

1 2 3 4 5 6 7